TAPAHTUMAT
Shamaani-ilta Hämeenlinnassa
perjantaina 10.4.2026 klo 17.30 – 20.30
(21.00)
Hämeenlinnan Henkinen Kehitys Ry
Kivijalka, Palokunnankatu 10, 13100
Hämeenlinna.
Shamaani-illassa
meditoimme shamaanin tapaan. Shamaanimatka
on transsitila, syvä meditatiivinen tila, johon voimme päästä shamaanirummun
kumisevan matalan äänen saattelemana. Teemme shamaanimatkat aliseen, omaan
Itseemme, josta voimme löytää itsellemme voimaeläimen tai henkiauttajan.
Pyrkimyksenä on päästä yhteyteen oman sisäisen Itsen kanssa.
Aikaisempaa
kokemusta et tarvitse. Alkuun
tutustumme hiukan toisiimme ja kerron shamanismista sekä opastan kuinka
shamaanimatka/meditaatio etenee. Alttarin ympärillä teemme
puhdistusrituaalin, joka hälventää esteitä matkalla itseen. Kokoamme heimon
energiat yhteen ja kutsumme paikalle henkiauttajia, jotka auttavat matkan
teossa ja ovat turvana. Rummutan kaksi shamaanimatkaa, jolloin äänessä on vain
rumpu. Matkojen jälkeen jaamme kokemuksia ja niiden välillä pidämme pienen
tauon. Illan päätteeksi kokoonnumme piiriin ja nautimme hetkestä, kiitämme
henkiä ja erityisesti itseä, puramme heimopiirin ja vapautamme henget, Namaste
Tule rauhoittumaan, rentoutumaan ja
kohtaamaan sisäisen Itsen. Päästä irti stressistä, suorittamisesta,
yrittämisestä, tavoitteista, kivusta ja jumiutuneesta olotilasta. Rummutus
helpottaa yhteydenpitoa syvempään itseen, koska rummun ääni rauhoittaa mielemme
ja rentouttaa kehomme, jos annamme siihen mahdollisuuden. Shamaanimatka on siis
matka omaan syvempään itseen, josta löytyy kaikki vastaukset.
Näe maailma ja Itsesi uusin silmin.
Ota mukaan,
oman makuualustan lisäksi peitto ja tyyny sekä huivi silmille, jos tarvitset.
Tule
avoimin mielin ja vähin odotuksin sekä mukavan rennoissa vaatteissa. Tuo mukanasi välineet, jos haluat kirjoittaa matkakokemukset talteen ja
halutessasi voit tuoda yhteiselle alttarille jonkin pienen esineen latautumaan
ja olemaan osa heimoa.
Paikalle
voit tulla jo 17.15 alkaen hengähtämään ja rauhoittumaan hetkeksi ennen
aloitusta. Tarjolla on teetä, kahvia ja pientä purtavaa. Varaathan itsellesi
aikaa n. klo 21.00 asti.
Tapahtuma
on päihteetön.
Illan ohjaaja olen minä, shamaaniveli Roy Rolamo. Tietoinen henkinen polkuni alkoi 2008 ja shamanismiin aloin tutustumaan vuonna 2013. Shamaani-iltoja olen ohjannut vuodesta 2016 alkaen. Shamanius on minulle elämäntapa sekä tapa kohdata elämä sekä henkisyys. Shamaniuden ja rummutuksen kautta olen löytänyt yhteyden, harmonian, ilon, rauhan sekä Rakkauden ja näitä haluan jakaa ympäristööni.
Lisätietoja: www.shamaaniveljet.fi tai shamaaniveljet@gmail.com tai 0400446784.
Ilmoittautuminen, www.nettiaika.fi/royalhealing
Paikkoja on rajoitetusti ja jos nettivaraus näyttää illan olevan täysi niin
voit ilmoittautua jonoon shamaaniveljet@gmail.com tai viestillä/soittamalla
0400 446784/Roy.
Tapahtuman hinta on 60€/henkilö
Maksu paikanpäällä, käteisellä, kortilla tai MobilePayllä.
Olet
lämpimästi tervetullut
Roy Rolamo
Shamaaniveljet
Rummulla hoitamisen kurssi Hämeenlinnassa
lauantaina 11.4.2026 klo 10.00 - 18.00
Hämeenlinnan Henkinen Kehitys Ry
Kivijalka, Palokunnankatu 10, 13100 Hämeenlinna.
Tällä kurssilla perehdymme rummulla hoitamisen kokonaisuuteen ja teemme harjoituksia. Meditoimme ja haemme läsnäoloa itseen, jonka kautta voimme
olla yhteydessä hoidettavalle.
Hälvennämme mieltä kuormittavia ajatuksia, kuten tulevaisuudesta huolehtiminen
ja menneisyyden sureminen. Läsnäolon tila on aina tässä hetkessä ja siinä
kaikki on hyvin. Kurssilla haemme itselle rauhan tilaa, joka ilmenee
läsnäolossa. Opettelemme jakamaan tuota tilaa hoidettaville ja ymmärrämme miten
hoitotilanne etenee. Tutustumme erilaisiin tapoihin tehdä rumpuhoitoja. Puhumme
rummulla hoitamisen vastuusta ja sen mahdollisuuksista.
Rumpu, Shamaanirumpu, Voimarumpu, Valorumpu, Kannus on voimakas väline ja
sen matalan kumisevan äänen saattelemana voidaan päästä syvään meditaatioon,
transsiin. Rummun/Kannuksen äänen resonanssi hoitaa kehoa syvältä ja menee aina
solunesteisiin asti, jolloin kehollinen paraneminen on mahdollista, kuitenkin se
tärkein paraneminen tapahtuu mielessä. Rummulla voidaan hoitaa myös itseä.
Kaikki paraneminen on hoidettavasta kiinni. Näihinkin perehdymme kurssilla.
Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta rummulla hoitamisesta ja jos sinulla ei ole omaa rumpua niin saat sellaisen lainaksi kurssin ajaksi.
Tällä kurssilla saat valmiudet:
- läsnäoloon itselle ja toiselle
- rummulla hoitamisen luonteen ymmärtämiseen
- hoitojen tekemiseen toiselle, itselle ja kaukohoitona
- yhteyden luomiseen rummun kanssa
- sydänyhteyteen itsen ja toisen kanssa
Saat kurssista todistuksen tehtyäsi kymmenen harjoitushoitoa ja lähetettyäsi niistä minulle raportit. Vastaan jokaiseen raporttiin henkilökohtaisesti. Kurssin voi toki käydä vaikka et hoitajaksi ryhtyisikään.
Ota mukaan rumpusi (jos sinulla on) ja oman makuualustan lisäksi peitto, tyyny sekä huivi silmille, jos tarvitset. Tuo mukanasi muistiinpanovälineet ja sen verran evästä, kuin päiväksi tarvitset. Eväät voi säilyttää jääkaapissa ja lämmittää mikrossa. Lähellä on kauppa ja joitain ruokapaikkoja, jos niitä tarvitset. Pidämme päivän aikana ruokatauon, noin 45min ja pienempiä taukoja tarpeen mukaan. Tarjolla on teetä ja kahvia.
Ohjaaja olen minä, shamaaniveli Roy Rolamo, Nykyshamaani, Terapeuttinen energiaparantaja, Shamaanirumpuhoitaja, Koulutettu hieroja ja sähkömies. Tietoinen henkinen polkuni alkoi vuonna 2008. Shamanismiin aloin tutustumaan vuonna 2013, kun aloitin 4-vuotisen Tietoisuuden koulun, jossa opiskelin mm. Itseäni, energiahoitoa, shamanismia ja rummulla hoitamista. Rummun kanssa olen tehnyt hoitoja, ohjannut meditaatioita ja pitänyt piirejä jo yli kymmenen vuotta. Shamanismi on minulla muuttunut Shamaniudeksi, joka on minulle enemmän elämäntapa ja tapa kohdata elämä, henkisyys, harmonia, läsnäolo sekä Rakkaus.
Lisätietoja: www.shamaaniveljet.fi tai shamaaniveljet@gmail.com tai 0400446784.
Ilmoittautuminen, www.nettiaika.fi/royalhealing
Paikkoja on rajoitetusti ja jos nettivaraus näyttää tapahtuman olevan täysi
niin voit ilmoittautua jonoon shamaaniveljet@gmail.com tai
viestillä/soittamalla 0400 446784/Roy.
Tapahtuman hinta on 155€/henkilö.
Ilmoittautumisen jälkeen lähetän sinulle infokirjeen sähköpostilla, jossa on
maksuohjeet. Varausmaksu on 55€/henkilö, joka on sitova eikä sitä palauteta, muuten
kuin sairastapauksessa tai jos saamme toisen osallistujan tilallesi. Maksamalla
varaat itsellesi paikan. Loput, 100€/hlö, maksetaan paikanpäällä, käteisellä,
kortilla tai MobilePayllä. Peruuttamattomasta tai alle 2vrk ennen kurssia
peruutetusta paikasta perin koko kurssin hinnan, jollen saa toista osallistujaa
tilallesi.
Voit saapua paikalle klo 9.40 alkaen rauhoittumaan laskeutumaan tunnelmaan. Varaathan itsellesi aikaa klo 18.30 asti. Tapahtuma on päihteetön.
Olet lämpimästi tervetullut
Roy Rolamo
Shamaaniveljet
Kuuseremoniat Helsingissä
Merkaba Collective
Sörnäisten rantatie 33 C 3 krs, 00500 Helsinki
Merkaballa käynnistyy uuden ja -täydenkuun seremonioiden sarja, jossa yhdistyvät puhdistuminen kehon, mielen ja sielun tasoilla sekä yhteyden vahvistaminen luonnon rytmiin. Urbaanissa elämässä luonnon syklit jäävät helposti taustalle – nämä seremoniat kutsuvat sinut takaisin niiden äärelle.
Tule mukaan yhteisölliseen kokemukseen, jota fasilitoivat:@OllyGood & @Shamaaniveljet
Seremoniakalenteri:
Pe 3.4 – Täydenkuun seremonia
Pe 17.4 – Uudenkuun seremonia
Pe 1.5 – Täydenkuun seremonia
La 16.5 – Uudenkuun seremonia
Su 31.5 – Täydenkuun seremonia
Ma 15.6 – Uudenkuun seremonia
Ti 30.6 – Täydenkuun seremonia
Ilmoittautuminen ja tiedustelut: merkabacollective.hki@gmail.com
Seremonian hinta on 60€/hlö. Lipun ostamalla varmistat paikkasi. Mahdollisuus tiedustella sarjakorttia.
SEREMONIAN KULKU
Tiibetiläinen puhdistusrituaali – Sangchöd Ohjaus: OllyGood
Sangchöd on tiibetiläisissä buddhalaissa perinteissä laajasti tunnettu rituaali, jossa hengille ja suojelijoille tarjotaan hyväntuoksuista suitsuketta.
Rituaalin tarkoituksena on puhdistaa sisäistä olemusta, pyytää anteeksi luonnolta ja olennoilta, joihin olemme yhteydessä, sekä palauttaa harmonia ihmisen ja henkimaailman välille.
Se auttaa vapauttamaan negatiivista energiaa, selkeyttämään mieltä ja vahvistamaan sisäistä tasapainoa.
Qigong Ohjaus: OllyGood tai Roy
Ennen rumpumatkaa teemme lempeän qigong-harjoituksen, joka auttaa laskeutumaan turvallisesti kehoon ja meditaatioon.
Liikkeet ovat pehmeitä ja yksinkertaisia, ja sopivat kaikille.
Rumpumeditaatio Ohjaus: Roy – @Shamaaniveljet
Rummun syvä, rytminen ääni auttaa rauhoittamaan mielen ja avaamaan tilaa uusille oivalluksille.
Aloitamme ohjatulla meditaatiolla, jonka jälkeen rumpu johdattaa sisäiselle matkalle.
Lopuksi palaamme rauhassa takaisin ja halutessasi voit jakaa kokemuksesi.
Olet lämpimästi tervetullut
Roy Rolamo
Rumpu Soikoon! -shamanistinen luontoretriitti
16.7 - 19.7. 2026
Hippilande-maatilalla, Maisinkuja 41, 01940 Palojoki.
Rumpu Soikoon! on neljän päivän shamanistinen luontoretriitti sinulle, joka kaipaat pysähtymistä ja yhteyttä. Retriitin aikana työskentelet luonnossa, rummun rytmissä ja kehon kuuntelun äärellä. Ohjatut työpajat, yhteiset hetket ja vapaa oleminen luovat tilan, jossa ei tarvitse suorittaa tai esittää mitään. Täällä ei kysytä, kuka olet tai mitä teet. Täällä pysähdyt sen äärelle, miltä sinusta tuntuu.
RETRIITISSÄ ELÄT LUONNON JA KEHON RYTMISSÄ
Elät luonnon rytmissä. Heräät kun keho herää, lepäät kun väsyttää. Osallistut työpajoihin, jotka johdattavat sinut syvemmälle – omaan kehoon, luontoyhteyteen, rummun maailmaan.
Opit tuntemaan yrttien voimaa ja luonnonmagiaa. Ymmärrät rakkauden merkitystä omassa hyvinvoinnissasi. Rummutustyöpajassa annat käsillesi muistaa sen, mitä niiden oletetaan jo tietävän. Rakennat ehkä oman shamaanirummun – rummun, joka soi juuri sinulle ja kulkee kanssasi vuosia. Sen ääni ei vain kuulu, se tuntuu. Se maadoittaa, rauhoittaa ja avaa tilaa kuunnella.
Iltaisin kokoonnumme yhteen. Istumme piirissä, rummut sylissä, ja annamme niiden puhua. Syke syntyy itsestään – hitaasti, syvältä, kuin maan sydämenlyönti. Joku nauraa, toinen itkee, useimmat vain hengittävät ja päästävät irti.
Aikaa jää myös itsekseen oleskeluun, omien ajatusten selkeyttämiseen. Voit hiljentyä lähimetsässä, kuljeskella kansallismaisemissa tai katsella Hippilanden eläinten touhuja. Ihan vain rauhoittua yksinkertaisten asioiden äärellä.
Lisätietoja sekä ilmoittautuminen, https://rumpusoikoon.fi/rumpu-soikoon-ohjelma
Ohjaan tapahtumassa illanviettoja kodassa pe 17.7 ja la 18.7 klo 19.30 - 21.30.
Kokoonnumme kotaan nuotion äärelle. Rauhoitumme päivän askareista, juttelemme rummuista ja niiden käytöstä sekä rumpumatkaan laskeutumisesta. Illan päätteeksi on rumpumeditaatio, joka voi johdattaa sinut kohtaamaan oman sisäisen rauhasi.
Retriitillä voit myös varata itsellesi Rumpuhoidon, joka on rentouttava ja lempeä, mutta samalla voimallinen hoito. Käytän hoidossa helistintä, kehä-/shamaanirumpua. Rummun ääni ja sen aiheuttama värähtely voi hiljentää mielen sekä antaa sille mahdollisuuden päästä syvään meditatiiviseen tilaan, jolloin kehosta tai mielestä saattaa avautua erilaisia lukkoja. "Aloitan hoidon kertomalla rumpuhoidosta. Sen jälkeen peittelen asiakkaan hoitopöydälle ja hoito etenee intuitiivisesti. Kuljetan soittimia lähellä kehoa ja varsinkin rummun äänen värähtely on aistittavissa ja se kantautuu syvälle kehoon sekä mieleen. Hoidossa asiakas voi keskittyä kuuntelemaan omaa sisäistä viisauttaan. Lopuksi voimme keskustella hoitokokemuksesta". Hinta: 30 min - 40 €, 20 min - 28 € | Maksuvälineet: käteinen, MobilePay tai kortti. Hoitoja on tarjolla lauantaipäivänä 18.7 klo 12.30-14.00 sekä 17.00-19.00.
Varauksen voit tehdä shamaaniveljet@gmail.com tai 0400446784/Roy.
Olet lämpimästi tervetullut
Roy Rolamo
Shamaaniveljet
Rumpumeditaatio Porissa
PERUTTU
lauantaina 28.3.2026 klo 15.30 –
17.00
Hyvinvointicenter
Yrjönkatu 8, 28100 Pori
Hoitopäivä Porissa
PERUTTU
sunnuntaina 29.3.2026 alkaen klo
10.00
Hyvinvointicenter
Yrjönkatu 8, 28100 Pori
Suunnitteilla!
Syyskaudelle on suunnittelilla Shamaaniviikonloppu Vaasaan, johon kuuluu Shamaani-ilta, Rummulla hoitamisen kurssi ja Rumpumeditaatio. Samalle reissulle tulee tapahtumia eri kaupunkeihin, esim Tampere, Kokkola, Oulu, Kajaani, Kuopio, Mikkeli, Lahti, ... Katsotaan miten ja mitkä toteutuvat.
😊🙏❤
Ääni, joka kantaa -rummunluonnin ja rumpumatkan viikonloppu.
Siirtyy syksyyn 2026
Hotelli
Waltikka, Valkeakoski
Lisätietoja saat Artolta, rumpumestari@gmail.com tai 0400 652641
ja
Roylta, shamaaniveljet@gmail.com tai 0400446784.
😃 Roy
.
:-)


